Hattara unelmia
Magian tekoa
suomalaisesta sokerijuurikkaasta vaaleanpunaiseksi hattaraksi
Popcornin rinnalle kuuluu tietenkin hattara. Olin haaveillut hattarakoneesta ja laittanut sitä varten säästöön rahaa. Sain hankittua koneen juuri parahiksi Naantalin kaksipäiväisille markkinoille 90-luvun lopulla. Markkinoilla kojumme vieressä oli käärmemies pomppulinnoineen. Hän opetti minulle hattaran tekemisen taidon. Saimme myytyä hattaraa jonkin verran markkinoilla ja posetiivarikin sai palkkionsa.
Kauppiaille tapaa muodostua myyntihokemia, ja hattaroiden osalta minulla oli seuraavanlainen värssy: ”Tervetuloa seuraamaan suomalaisesta sokerijuurikkaasta valmistettavaa hattaran tekoa. Eiffel-tornin näköistä, muttei kokoista hattaraa, koska niin isoa ei voi tehdä. Suomen suurimpia nämä kuitenkin ovat!”
Mieleenpainuvin hattarakeikkani on Tapsan tahdeista Nokialta lastenpäivän piknik- tapahtumasta. Tapahtuman ainoana kauppiaana myin puistossa hattaraa. Tunnelma oli rento ja kauppa kävi. Otin aina kuusitoista hattaratikkua yhtä aikaa käteen, koska yhdellä hattarakoneen täytöllä pystyin tuon määrän herkkua valmistamaan.
Keräsin maksun etukäteen, jottei kukaan jonottavista asiakkaista kyllästyisi odottelemiseen. Lisäksi vitsillä heitin, että ellette tanssi, ette saisi hattaraa. Ja kaikkihan tanssivat keikkaa vetävän Jean S:n tahtiin. Päivän päätteeksi palkitsin itseni tapani mukaan maittavalla ravintola- aterialla ja lähdin ajelemaan kotia kohti.
Hattarakoneita on nykyisin neljä kappaletta. Hattara on yksi suosituimmista myyntiartikkeleistamme ja lasten riemuksi sitä tarjoillaan kauppojen ja kauppakeskusten lastentapahtumissa.
Kyllä maistui
Hattara maistui kesätapahtumassa, myös popcorn oli tosi hyvää. Kiitos paljon!
Haitari
Musiiki soi ja kauppa käy
Kauniina kesäisenä päivänä soitellessani posetiivia Kokkolan torilla, tuli luokseni Tukholmasta kotoisin oleva vanhempi herrasmies.
Hän tiedusteli halukkuuttani ostaa haitaria. Vastasin, että heti, mikäli sellaista osaisin soittaa. Hän kertoi omistavansa haitarin, jota takuulla osaisin soittaa. Kyseessä oli saksalainen puoliautomaattinen posetiivin omainen haitari. Markkinamiesten tapaan hintaa hierottiin puoli tuntia ja pääsimme kumpakiin tyydytttävään sopimukseen.
Näin syntyi ranskalaismuusikko Alfred ja musiikkitarjontani laajeni.
Ensimmäinen keikkani järjestyi tavalla, joka hämmästytti minuakin: Tarjotessani posetiivi-palveluita Stockmannin tavarataloon Helsinkiin, he kertoivat pian alkavista ranskalaisviikoista. Halusivat tapahtumaansa ranskalaismuusikon viihdyttämään vierailijoita. Lupasin sellaisen järjestyvän.
Ranskalaisen taikuriystäväni vieraillessa luonani samoihin aikoihin laadimme tarjouksen sähköpostiin ranskaksi. Tunnin päästä tarjous oli vastaanotetu ja keikka plakkarissa.
Mutta! Todellisuudessa en osannut ranskaa enkä soittaa. Luonteelleni ominaiseen tapaan omaksuin kuitenkin ranskalaiset tervehdykset ja toivotukset sekä opettelin esiintymään luontevasti puoliautomaattisella haitarillani tuota pikaa. Keikka meni hyvin ja kaikki tykästyivät esiintymiseeni ikihyviksi.
Olen saanut vahvistaa ranskalaismuusikon rooliani mitä moninaisimmissa tapahtumissa vuosien ajan.
