Popcornkone
Jatkamme tarinalla popcornikoneiden hankinnasta.
Posetiivari hommien rullatessa kivasti, havaitsin, että olisi kiva viritellä myös muunlaista palvelua kansalaisille.
Vaistosin popcornikoneen mahdollisuudet liikevaihdon kasvattamiseksi. Laite olisi helppo säilyttää ja kuljettaa, raaka-aineiden kustannukset olivat maltilliset ja säilyvyys hyvä.
Jostakin sain selville, että Turun seudulla olisi mahdollisesti muutama joutilas käytetty popcorni-kone. Matkustin Suomen entiseen pääkaupunkiin Turkuun ja sieltä kirpparilta löysin elämää nähneen ison kahdentoista unssin popcornikoneen.
Kaupat tehtiin käteisellä.
Samalla minulle välähti: ”Kyllähän niitä popcorn -koneita kaksi, ellei jopa kolmekin pitäisi olla!”
Löysin Raumalta erään perikunnan varastosta hieman pienemmän, kuuden unssin koneen. Se lähti matkaan myös.
Toisten turhake, minun aarre perusteellisen puhdistuksen jälkeen!
Palasin Turkuun ja tapasin aitojen amerikkalaisten popcornien ja rasvojen maahantuojan, ja olemmekin tehneet kauppaa hänen kanssaan siitä saakka. Tämä tapahtui 90-luvulla.
Pohjanmaan toreille ilmestyi aitoja amerikkalaisia popcorneja myyvä Alfred.
Kun kauppa ei heti luistanut, päädyin tarjoamaan ohikulkijoille maistiaisia.
Ne veivät kaikilta kielen mennessään ja useampi palasikin ostamaan itselleen täyden satsin syötäväksi.
Nykyisin seitsemän koneen voimalla, mukaan lukien ensin hankitut, tarjoilen iloisten tivoli-tyttöjen kanssa popcornia mitä moninaisimmissa tapahtumissa. Toisinaan minut voi myös edelleen löytää niitä markkinoilta ja toreilta myymästä.
Saippuakuplat
Ilmapallohelikoptereista saippuakupliin.
Spice Girlsin suosion ollessa suurta, matkustin tyttäreni kanssa Helsinkiin yhtyeen konserttiin.
Odotellessani tytärtäni konsertista, tein kävelyretken läheiseen puistoon. Siellä lapset leikkivät ja tekivät valtavia saippuakuplia. Oitis ymmärsin, että tuo olisi huikea lisä posetiivarin valikoimaan.
Silmäni osuivat maassa lojuviin saippuakuplapakkauksiin. Bongasin niistä jättikuplislaitteen tukkumyyjän yhteystiedot.
Otin heihin yhteyttä ja ennakkoluulottomasti ostin koko varaston sekä 300 litraa saippuakuplanestettä. Tämä hankinta osottautui kullan arvoiseksi.
Laittella tuli melkein kuution kokoisia saippuakuplia. Ne herättivät suurta hämmästystä puistoissa ja toreilla. Usein pääsinkin paikallisten sanomalehtien etusivun pääkuvaan ja niiden myötä keikkojen määrä lisääntyi valtavasti.
Niin minä kuin kansakin oli aivan myyty saippuakuplille.
Myöhemmin matkallani Roomassa, näin Pantheon- aukion katukauppiaiden myyvän saippuakuplapistooleja. Niistä tuli valtava määrä saippuakuplia yhdellä painalluksella. Ostin itselleni sellaisen.
Suomeen palattuani esittelin pistoolia ylpeänä Pietarsaaren markkinoilla kahdelle ruotsalaiselle kauppiaalle. Kerroin heille olevani varma niiden menekistä, mikäli niitä jostakin saisin riittävästi hommattua. Eikä aikaakaan, kun nämä kaverukset soittivat Porista ja kertoivat ostaneensa minulle 1000 kappaletta pistooleita. Ei auttanut muu kuin ryhtyä myyntihommiin. Kaikissa sateenkaaren väreissä loistavat saippuakuplat täyttivät puistot ja torit ja ne kävivät hyvin kaupaksi. Ostajina ensimmäisinä olivat isät.
Olen myynyt varastoni tyhjiksi jättäen itselleni muutaman saippuakuplalaitteen ja -pistoolin. Niillä ilahdutan ihmisiä ulkoilmatapahtumissa tänäkin päivänä.
Hattara unelmia
Magian tekoa
suomalaisesta sokerijuurikkaasta vaaleanpunaiseksi hattaraksi
Popcornin rinnalle kuuluu tietenkin hattara. Olin haaveillut hattarakoneesta ja laittanut sitä varten säästöön rahaa. Sain hankittua koneen juuri parahiksi Naantalin kaksipäiväisille markkinoille 90-luvun lopulla. Markkinoilla kojumme vieressä oli käärmemies pomppulinnoineen. Hän opetti minulle hattaran tekemisen taidon. Saimme myytyä hattaraa jonkin verran markkinoilla ja posetiivarikin sai palkkionsa.
Kauppiaille tapaa muodostua myyntihokemia, ja hattaroiden osalta minulla oli seuraavanlainen värssy: ”Tervetuloa seuraamaan suomalaisesta sokerijuurikkaasta valmistettavaa hattaran tekoa. Eiffel-tornin näköistä, muttei kokoista hattaraa, koska niin isoa ei voi tehdä. Suomen suurimpia nämä kuitenkin ovat!”
Mieleenpainuvin hattarakeikkani on Tapsan tahdeista Nokialta lastenpäivän piknik- tapahtumasta. Tapahtuman ainoana kauppiaana myin puistossa hattaraa. Tunnelma oli rento ja kauppa kävi. Otin aina kuusitoista hattaratikkua yhtä aikaa käteen, koska yhdellä hattarakoneen täytöllä pystyin tuon määrän herkkua valmistamaan.
Keräsin maksun etukäteen, jottei kukaan jonottavista asiakkaista kyllästyisi odottelemiseen. Lisäksi vitsillä heitin, että ellette tanssi, ette saisi hattaraa. Ja kaikkihan tanssivat keikkaa vetävän Jean S:n tahtiin. Päivän päätteeksi palkitsin itseni tapani mukaan maittavalla ravintola- aterialla ja lähdin ajelemaan kotia kohti.
Hattarakoneita on nykyisin neljä kappaletta. Hattara on yksi suosituimmista myyntiartikkeleistamme ja lasten riemuksi sitä tarjoillaan kauppojen ja kauppakeskusten lastentapahtumissa.
